KONSTassa pääpaino on taiteen perusopetuksessa, jonka lisäksi KONSTalla järjestetään monipuolisia ja vaihtelevia kuvataidekursseja ja työpajoja. Taideopetusta annetaan kaikenikäisille.
Sekä KONSTan syys- että kevätlukukausi sisältävät molemmat 15 opetusviikkoa. Varhaisiän-, Yhteisten- ja Teemaopintojen kurssit sekä Oma ateljee -kurssit ovat koko lukukauden mittaisia (15 kertaa / lukukausi), Aikuisten etenevät opinnot kokoontuvat 12-13 kertaa lukukaudessa ja muun opetuksen kesto vaihtelee kurssista riippuen. KONSTan opetus toteutetaan ammattitaitoisten opettajien suunnittelemana ja toteuttamana laadukkailla materiaaleilla taiteen tekemiseen soveltuvissa ja inspiroivissa toimitiloissa Turussa, osoitteessa Puutarhakatu 49. Kaikki materiaalit ja välineet sisältyvät kurssien hintoihin.
Taiteen perusopintoihin kuuluvat Yhteiset opinnot (Kuvis 1-5), Teemaopinnot ja Aikuisten etenevät opinnot -ryhmissä suoritetut opinnot. Taiteen perusopintojen ryhmissä opetus on tavoitteellista ja pohjautuu opetussuunnitelmaan. KONSTan opetussuunnitelma noudattaa opetushallituksen taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteita. Opetusalueina ovat pääasiallisesti piirustus, maalaus, grafiikka ja kolmiulotteinen muotoilu. Opetus nojaa taidehistorian ja taiteen tuntemukseen ja hyödyntää ilmaisukeinoina ja inspiraation lähteinä myös sarjakuvaa, arkkitehtuuria, tila- ja ympäristö- ja yhteisötaidetta, nykytaidetta sekä monitaiteellisia työmuotoja. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia. Suoritettuaan 300 tuntia yhteisiä opintoja ja 200 tuntia teemaopintoja opiskelijat saavat pyydettäessä päättötodistuksen. Varsinaisia taiteen perusopintoja täydentävät Varhaisiän opinnot (Hyrrä 1-2).
Taiteen perusopetus -ryhmissä opetus tapahtuu lukukausittain kerran viikossa kokoontuvissa kuvataideryhmissä 1-4 tuntia kerrallaan ikäryhmästä riippuen. Opetusta järjestetään arkipäivisin pääasiassa iltapäivisin ja iltaisin, sekä lauantaisin. Oppitunnin pituus on 45 min. Opetusryhmien koko on 7-12 oppilasta. Kuvataidekoulun opinnot aloitetaan oppilaan iän mukaisessa ryhmässä ja kaikkiin opetusryhmiin otetaan myös uusia opiskelijoita. Opettajat ottavat huomioon, että samassa ryhmässä on vasta aloittaneita ja pitempään harrastaneita. Mikäli oppilas ei vamman, sairauden tai muun näihin verrattavissa olevan syyn vuoksi kykene opiskelemaan opetussuunnitelman mukaisesti, opetussuunnitelman tavoitteita voidaan yksilöllistää vastaamaan oppilaan edellytyksiä.
Muun opetuksen tarjonta vaihtelee lukukausittain. Oma ateljee -taidekurssit nuorille ja aikuisille kuuluvat KONSTan vakituiseen tarjontaan, vaihtelevat lyhytkurssit sekä taiteen hyvinvointikurssit tutustuttavat kuvataideharrastukseen tai vaikkapa uuteen materiaaliin ja tekniikkaan. KONSTassa järjestetään myös vauvojen ja taaperoiden värikylpyjä ja taiteilemaan pääsevät myös lapset yhdessä aikuisen kanssa. Lapsi ja aikuinen -ryhmiä järjestetään 3-5 ja 6-10 -vuotiaille lapsille.
Opetusta järjestetään arkipäivisin pääasiassa iltapäivisin ja iltaisin, sekä lauantaisin ja sunnuntaisin. Oppitunnin pituus on 45 min. Opetusryhmien koko on 7-12 oppilasta.