4-6 v. – Hyrrä 1-2

4-6 v. – Hyrrä 1-2

Varhaisiän opinnot, Hyrrä 1-2, on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille. Opinnot voi aloittaa neljän vuoden iässä. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa, oppituntien pituus on 45 min tai 1h.

Pienten lasten taidetuokiot tutustuttavat leikinomaisesti kuvataiteen peruskäsitteisiin, työtapoihin sekä erilaisiin materiaaleihin ja työvälineisiin. Tunneilla harjoitellaan piirtämistä, maalaamista, keramiikan alkeita, kolmiulotteista rakentelua, grafiikkaa ja muita kuvataiteen ilmaisutapoja. Varhaisiän kuvataidekasvatus rakentuu runsaaseen mielikuvituksen käyttöön ja lapsen omaa mielikuvitusta ruokitaan ja rohkaistaan. 

Varhaisiän opinnoissa sisältöjen ja opetusmenetelmien valinnassa huomioidaan lapsen iälle ja kehitysvaiheelle luontaiset seikat. Asioita ja ilmiöitä lähestytään toiminnallisten menetelmien ja leikin kautta johdattaen näin lasta erilaisten kuvamaailmojen, esineympäristöjen ja oman ympäristönsä tarkasteluun. Lapsi tutustuu taiteen tekemiseen harjoittaen erilaisia kädentaitoja sekä ajatustensa, kokemustensa ja havaintojensa näkyväksi tekemistä. Varhaisiän opinnot mahdollistavat lapselle taiteen tekemisen riemun, ne luovat perustaa myöhemmille opinnoille, sekä opettavat ryhmässä toimimisen periaatteita ja sosiaalisia taitoja.

4–5 -vuotiaille

HYRRÄ 1

Opetuskerran pituus on 45 min/vko

Ryhmiä on kaksi:
Ma Hyrrä 1 kokoontuu maanantaisin klo 17.45 – 18.30 ja 
To Hyrrä 1 torstaisin klo 16.00 – 16.45.

205 € / lukukausi 15 krt
(15 oppituntia)

5–6 -vuotiaille

HYRRÄ 2

Opetuskerran pituus on 60 min/vko

Lukuvuonna 24-25 ryhmiä on kaksi:
Ti Hyrrä 2 kokoontuu tiistaisin klo 15.30 – 16.30 ja
Ke Hyrrä 2 keskiviikkoisin klo 16.30 – 17.30.

Lukuvuonna 25-26 ryhmiä on kaksi:
Ti Hyrrä 2 kokoontuu tiistaisin klo 15.30 – 16.30 ja
La Hyrrä 2 lauantaisin klo 10.30 – 11.30.

230 € / lukukausi 15 krt
(20 oppituntia)