KONSTa järjestää taiteen perusopetusta myös aikuisille ja tarjoaa mahdollisuuden opiskella kuvataiteita monipuolisesti ja etenevästi. Aikuisten opetuksessa noudatetaan kuvataiteen yleisen oppimäärän tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä. Tunneilla opiskellaan piirustuksen, maalauksen, grafiikan sekä kolmiulotteisen muotoilun perustaitoja, harjoitellaan visuaalisia keinoja ja tutustutaan myös taidehistoriaan. Aikuisten opintoja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan myös yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
4 x45 min/vko (Opetuskerran pituus on 3 h)
KESTO 5v. Opetustuntien kokonaismäärä lukuvuodessa 100 tuntia
(yht. 500 tuntia)
390 € / lukukausi 12-13 krt
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia. Aikuisten etenevien opintojen koulutus kestää yhteensä viisi vuotta ja noudattaa vuodesta toiseen etenevää opetussuunnitelmaa. Ensimmäinen, toinen ja kolmas vuosi sisältävät perusopintoja, neljäs vuosi on syventäviä opintoja ja viidentenä vuonna otetaan entistä rohkeammin vastaan uusia haasteita ja kokeillaan kaikenmaailmasia hullutuksia. Aikuisten etenevät opinnot tutustuttavat kattavasti eri taidetarvikkeisiin ja -tekniikoihin ja mahdollistavat jokaisen oman persoonallisen taidesuhteen muotoutumisen. Opiskelija saa pyydettäessä päättötodistuksen suoritettuaan kaikki 500 tuntia.
Aikuisten etenevät opinnot 1 ja 2 -ryhmät kokoontuvat maanantaisin, 3 ja 4 -ryhmät tiistaisin ja viidennen lukuvuoden opintoihin kokoonnutaan keskiviikkoisin. Opetustunteja on jokaisena lukuvuonna 100 tuntia: syyslukukaudella 48 ja kevätlukukaudella 52. Kokoontumiskertoja on syyslukukaudella 12 ja kevätlukukaudella 13.
Uusi Aikuisten etenevät opinnot 1 -kurssi alkaa elokuussa. Uuteen aloittavaan ryhmään voi ilmoittautua maaliskuun alusta lähtien, kun syksyn lukujärjestys on julkaistu KONSTan kotisivuilla. Jos taiteen harrastaminen on jo ennestään tuttua, voi Aikuisten eteneviin opintoihin liittyä myös kursseille 2, 3, 4 ja 5. Jos ryhmässä on tilaa, voi mukaan ilmoittautua kesken lukukauden, seuraavan lukuvuoden opintoihin voi ilmoittautua huhtikuun alusta lähtien.
Piirustuksen ja maalauksen opinnot tutustuttavat kuvantekemisen perusteisiin eri piirustus- ja maalaustekniikoita hyödyntäen. Opinnoissa tutustutaan sekä täsmälliseen, havaintopohjaiseen piirtämiseen, että vapaamuotoisempaan, ilmaisukeskeiseen piirtämiseen sekä erilaisiin maalaamisen näkökulmiin ja tekniikoihin.
Piirustusharjoituksia tehdään eri välineillä: lyijykynä, hiili, pastelliliidut, tussit, puuvärit ym. Kurssilla opetellaan välineiden käyttöä, viivan hallintaa, valoja ja varjoja sekä etäisyyksien luomista. Opetukseen sisältyy myös elävän mallin piirustuksen opintoja.
Maalausharjoituksia tehdään eri välineitä ja materiaaleja käyttäen. Tutuksi tulevat mm. akvarellimaalauksen perusteet, akryyli- ja öljyvärimaalaus. Opetellaan erilaisten maalausmateriaalien ja välineiden käyttöä, värien sekoittamista, syvyysvaikutelmia ym.
Perspektiivioppi, sommittelun perusteet sekä väriopin perusteet käydään läpi työskentelyn lomassa, lisäksi näistä erillisiä tehtäviä.
Grafiikan opinnot tutustuttavat keinoihin, joissa taidetta tehdään käyttämällä erilaisia painotekniikoita. Käydään läpi grafiikan perusteita ja painolaatan valmistamista eri menetelmin: kohopaino, syväpaino ja laakapaino (litografia). Tutuiksi tulevat perinteiset taidegrafiikan menetelmät mm. lino, puupiirros, akvarellimonotypia, etsaus ja akvatinta sekä myös ns. uudet painomenetelmät kuten mm. collagrafia, chine collé ja kartonkigrafiikka. Tekniikoita voidaan myös yhdistellä ja menetelmiä soveltaa omalle työskentelytavoille luontevaksi.
Työskentely syövytystekniikoilla (etsaus ja akvatinta) tapahtuu Turun Taidegraafikoiden tiloissa Turun Taiteen talolla.
Opinnot perehdyttävät keramiikan perustekniikoihin ja tutustuttavat kolmiulotteiseen muotoiluun ja esinesuunnittelun perusteisiin. Opinnot avaavat keraamisen kuvanveiston koko työprosessin lähtien ideoinnista ja suunnittelusta kohti materiaalin valintaa ja valmista kolmiulotteista esinettä. Opintojen aikana käydään läpi mm. keraamisen kuvanveiston perustekniikat: makkaratekniikka, levytekniikka sekä muut käsinrakennuksen tekniikat ja tutustutaan erilaisiin koristelutekniikoihin, muotin käyttöön sekä esineen lasittamiseen. Kurssilla valmistetaan erilaisia kolmiulotteisia veistoksia sekä käyttöesineitä.
Neljännen vuoden opinnot syventävät aiemmin opittuja taitoja ja tuovat varmuutta omaan taiteelliseen ilmaisuun. Harjoitellaan edelleen perustekniikoita, hyödynnetään jo opittuja taitoja ja tutustutaan uusiin työskentelytapoihin, materiaaleihin ja tekniikoihin. Opetellaan lisää uusia tekniikoita mm. serigrafia, kuvansiirtotekniikat, yhdistelmä- ja sekatekniikat sekä guassi- ja munatemperamaalaus. Tehdään myös kolmiulotteisia teoksia käyttäen materiaalina mm. paperimassaa, kartonkia, rautalankaa ja kierrätysmateriaaleja.
Syventävät opinnot sopivat myös uusille opiskelijoille, mikäli taiteen perustekniikat ovat jo hallussa.
Viidennen vuoden opinnot syventävät edelleen jo opittuja taitoja ja rohkaisevat pyrkimään kohti omaa ilmaisuvoimaa ja omia valintoja. Opintojen aikana kokeillaan entistä rohkeammin eri materiaalien yhdistelyä sekä uusia tekniikoita ja tapoja tehdä taidetta. Keskitytään hiomaan oppilaan oman kiinnostuksen mukaista tekniikkaa ja oppilasta kannustetaan omien ilmaisutapojen syventämiseen ja omiin aiheisiin. Opettaja houkuttelee vaihtuvien tekniikoiden ja eri näkökulmien äärelle ja mahdollistaa jokaisen oman persoonallisen taidesuhteen muotoutumisen.
Viidennen vuoden oppilailla on aiempaa suurempi mahdollisuus vaikuttaa opetuksen sisältöön ja käsiteltäviin aiheisiin ja tekniikoihin, joten opintojen sisältö vaihtelee vuosittain ryhmän kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Taiturin opinnot on räätälöity erityisesti KONSTan aikuisten etenevät opinnot 1-4 -kurssit suorittaneille, mutta soveltuu erinomaisesti myös muille oman taiteellisen elämänsä supertähdille.